Ajo-ohje: Oulun Syväsatama sijaitsee kaupungin lounaiskulmassa. Käänny valtatieltä numero 4 Nuottasaaren liittymästä. Aja tietä noin 2,5 km, jolloin saavut satama-alueelle.
Syväsataman löydät Oulun ulkoilukartasta (1:30000) ja Oulun ja Kainuun alueiden puhelinluettelon kartasta nro 22 (1 :15000).
Alueen kuvaus: Alueella on erilaisia satamille tyypillisiä avoimia rikkaruohokenttiä, rakennelmia ja täytemaita. Monin paikoin ruovikko on vallannut rikkaruohokenttiä. Muutama pieni lepikko ja Oritkarin pieni männikkökangas kirjavoittavat aluetta. Aluetta rakennetaan jatkuvasti, mikä se vaikuttaa alueen Iinnustoon. Veitsiluoto Oy:n jäteparkkikasat ja kaatopaikka maisemoitiin 1980-luvun lopussa, mikä paransi satama-alueen ankeaa ulkonäköä. Naurulokkikolonialle ja monelle kahlaajalle se tiesi uuden pesimäpaikan etsimistä. Muuttaville kahlaajille sopivia ruoppauslietealtaita oli viimeksi vuonna 1985, kun Syväsatamaa laajennettiin.
Pesimälinnusto: Syväsataman pesimälinnustoa seurattiin tiiviisti 1980-luvun loppupuoliskolla. Pesiviä lajeja oli 77. Viime vuosien rakentamisen aiheuttamat ympäristömuutokset
ovat vähentäneet sekä lajistoa että parimääriä. Kahlaajia on havaittu pesivänä 16 lajia, mutta niiden parimäärät jäävät pieniksi. Perämerellä viime vuosina harvinaistuneet etelänsuo- ja lapinsirri kuuluvat vielä pesimälajistoon. Sen sijaan sataman suurin kahlaajaharvinaisuus, rantakurvi, on kadonnut pesimälajistosta ainakin toistaiseksi Veitsiluoto Oy:n puunkuorikenttien nurmettamisen myötä. Syväsataman erikoisin pesijä on ollut sitruunavästäräkkikoiras, joka vuonna 1990 pesi keltavästäräkkinaaraan kanssa. Pesintä kuitenkin epäonnistui.
Runsaslukuisimmat pesimälajit: sini sorsa, tukkasotka, punajalkaviklo, naurulokki, törmäpääsky, keltavästäräkki, ruokokerttunen, pajulintu ja pajusirkku.
Vähälukuiset/satunnaiset pesimälajit: silkkiuikku, heinätavi, ruskosuohaukka, luhtakana, luhtahuitti, meriharakka, tylli, pikkutylli, etelänsuo- ja lapinsirri, lehtokurppa, rantakurvi, uuttukyyhky, sitruunavästäräkki, viita- ja luhtakerttunen, hemppo ja kultasirkku.
Muuttolinnusto: Syväsataman muuttolinnustosta on kattava havaintosarja vuosilta 1982-92. Tänä aikana alueella on havaittu lähes 180 lajia. Syväsatama on parhaimmillaan syksyllä, jolloin rikkaruohostot keräävät suuria varpuslintumääriä. Huhtikuussa, satama-altaan auetessa muita vesialueita aiemmin, Syväsatamaan kertyvät Oulun seudun ensimmäiset lokit ja vesilinnut.
Kevätmuutto: Huhtikuussa Syväsataman lokkien yöpymisparvesta on laskettu runsaimmillaan yli 2000 harmaalokkia ja 50 merilokkia. Naurulokkien määrä voi nousta useaan tuhanteen. Lokkiparvissa on nähty useina keväinä 5-10 isolokkia. Vuorihemppoja nähdään Syväsatamassa keväisin säännöllisesti, vuonna 1994 yhdessä parvessa peräti 100 lintua. Huhtikuun alussa Syväsataman sulan reuna on Pohjois-Pohjanmaan varmimpia paikkoja nähdä luotokirvinen.
Syysmuutto: Elo- ja syyskuussa rikkaruohokentille kertyy paljon varpuslintuja.
Elokuussa Syväsatamasta on laskettu enimmillään lähes 700 keltavästäräkkiä, 500 vihervarpusta, 400 haarapääskyä, syyskuussa 2700 järripeippoa, 1200 niittykirvistä, 280 pajusirkkua, 140 västäräkkiä ja lokakuussa 4300 räkättirastasta. Vuonna 1994 Syväsataman rikkaruohokentillä arvioitiin levähtäneen yhteensä yli 1000 lapinkirvistä, joista 102 rengastettiin. Elo- ja syyskuussa rikkaruohokentillä on havaittu muutama heinäkurppa. Vielä viime vuosina Syväsatamassa on nähty loppukesällä muutamaan otteeseen lähes 2000 kottaraisen jättiparvi.
Harvalukuiset muuttajat: kanadanhanhi, ristisorsa, maa- ja merikotka, luotokirvinen, tunturikiuru, vuorihemppo ja koskikara.
Satunnaislajit: harmaahaikara, pikkujoutsen, allihaahka, harmaasorsa, tunturipöllö, heinäkurppa, ruisrääkkä, pikku- ja mustatiira sekä rytikerttunen. Syväsatamassa nähtiin maamme ensimmäinen keltajalkaviklo 14.10.1978. Muita hyvin harvinaisia Syväsatamassa nähtyjä lajeja ovat ruostesorsa, viiriäinen, lampiviklo, pikkukajava, isokirvinen, mustapäätasku ja sitruunavästäräkki. (AO)
Kirjallisuus
Karjalahti, K. 1993: Oulun Oritkarin alueen linnustosta vuosina 1982-92. - Aureola 18:2-15.