Kuluneen neljän atlasvuoden aikana on saatu jo noin 71 % kaikista atlasruuduista (joita on 3859) erinomaisesti, hyvin, tai tyydyttävästi kartoitetuksi. Edellisen atlaksen aikana 1986-1989 saatiin neljässä vuodessa vastaavaksi luvuksi n. 53 %. Ruutujen määrät eri selvitysasteluokissa eri atlaksissa näet tästä linkistä (huomaa että ylärivin vasemmanpuolimaisessa kuvassa on tilanne 70- ja 80-lukujen yhdistetyissä atlaksissa).
Haasteellisimmat alueet, joille yhä kipeästi kaivataan kartoituspanostusta, löytyvät itäisestä ja pohjoisesta Suomesta sekä Ahvenanmaalta (erityisesti saaristo). Tälle vuodelle on määritelty seuraavat valtakunnalliset tavoitteet (lueteltuna tärkeysjärjestyksessä):
- saada noin 80 % Suomen kaikista atlasruuduista selvitysasteeltaan vähintään tyydyttäviksi.
- lisätä atlaskartoituksia soilla ja saaristossa.
- selvittää ensimmäisessä ja toisessa lintuatlaksessa erinomaisesti selvitetyt ruudut kolmannessakin atlaksessa erinomaisesti.
Kartoituspanostuksen lisääminen suoympäristöihin perustuu siihen, että retkeily suoympäristöissä vaikuttaa selvästi vähentyneen verrattuna edellisten atlasten aikoihin, ja tämän tähden käsitykset suolajiemme esiintymisalueista uhkaavat jäädä, ainakin joillain alueilla, puutteellisiksi.
Valtakunnallisten atlastavoitteiden lisäksi on paikallisyhdistyksille sorvattu paikalliset atlastavoitteet, joista valtakunnallisen ykköstavoitteen 80 % muotoutuu. Kunkin yhdistyksen paikallisen tavoitteen löydät atlaksen paikallisyhdistyssivuilta. Otsikon "Lintuatlas eri puolilla Suomea" alta löytyy alasvetovalikko, josta valitaan yhdistys. Paikalliset tavoitteet on kerrottu otsikon "Koko maan tilanteeseen perustuvat paikalliset atlastavoitteet".
Toivotan kaikille mitä parhainta alkanutta maastokautta ja hyviä haviksia! Ja jo etukäteen nöyrin kiitos kaikille tänäkin vuonna havaintoja palauttaville, joiden ansiosta atlas saadaan siivitettyä vieläkin parempaan lopputulokseen.
Ville Vepsäläinen
Atlaskoordinaattori, Luonnontieteellinen keskusmuseo