Lintuatlaksen neljäs kartoitusvuosi on parhaimmillaan ja ruutujen selvitysasteet kohoavat päivittäin. Vähintään tyydyttävästi tutkittujen ruutujen osuus oli 82,3 % keskiviikkona 22.7.2009. Luku ylittää jo selvästi asetetun 75 %:n tavoitteen. Yhdistyksen tavoite oli asetettu viisi prosenttiyksikköä korkeammaksi kuin valtakunnallinen tavoite. Erinomaisesti tutkittujen ruutujen määrä ylitti heinäkuun puolivälissä sadan ruudun maagisen rajan. Samaan aikaan satunnaistietoja omaavien ruutujen määrä hupenee ja vielä jäljellä olevat kolme "vaalean harmaata" ruutua ehtii hyvin korottaa välttävälle tai kirkkaammallekin tasolle. Kaikki kolme ruutua sijaitsevat Pudasjärvellä. Yksi näistä on alueemme pohjoisin ruutu (Kilsikangas 731:352) ja kaksi muuta sijaitsevat samalla pituuspiirillä Pudasjärven etelälaidalla (Siivikko 723:352 ja Pikku-Maukku 722:352).
Hyvä atlaskausi jatkuu vielä usean viikon ajan, joten maastoon kannattaa mennä. Hyönteissyöjävarpuslinnuilla poikueet ovat nyt helposti havaittavia ja niitä on runsaasti maastossa. Osalla rastaista toiset poikueet alkavat olla ruokintavaiheessa ja tiaisten toiset poikueet ovat lähdössä maastoon. Vesilintupoikueet liikkuvat jo näkyvästi, koska poikaset ovat kasvaneet, mutta eivät vielä itsenäistyneet. Myöhään pesivien vesilintujen poikueita näkee yleisesti vielä elokuun puolivälissäkin. Varmojen pesintöjen osuus havainnoissa on nyt korkeimmillaan helpottaen ruutujen selvitysasteiden kohottamista.
Retkiä suunnitellessa kannattaa pitää mielessä ns. tavoiteruudut, jotka on selvitetty aikaisemmissa atlaksissa erinomaisesti, mutta nyt meneillään olevassa kartoituksessa ei vielä erinomaisesti. Tämä lista on edelleen melko pitkä, mutta useimpien ruutujen taso on jo hyvä tai tyydyttävä.
Hyvää ja aktiivista atlaskauden jatkoa niin uusille kuin vanhoillekin kartoittajille!
Jorma Pessa
PPLY:n atlasvastaava