Kiljuhanhitarkkailu alkaa lauantaina 25.4.2020

© Juha Markkola

Lauantaina 25.4.2020 käynnistyy Oulun seudun kiljuhanhien lepäilypaikkojen 36. tehoseurantavuosi. Havaintosarja on maailman pisin tästä lajista. Työtä tekee Suomen (WWF:n) kiljuhanhityöryhmä Siikajoella, Liminganlahdella erityisesti Lumijoen puolella ja Hailuodossa ympäristöministeriön ja Metsähallituksen tuella. Tämä on ainoa alue Suomessa, missä Luoteis-Euroopassa äärimmäisen uhanalaisten kiljuhanhien tiedetään lepäilevän säännöllisesti.

Perämerellä lepäilee muuttomatkalla pohjoismainen populaatio, joka talvehtii suurimmaksi osaksi Pohjois-Kreikassa ja Kreikan ja Turkin rajalla. Pesimäpaikat ovat etupäässä Norjassa Keski-Ruijassa (Finnmarkissa).

Kun tehotarkkailu alkoi vuonna 1985 kiljukkaita nähtiin Oulun seudulla vajaat sata keväässä. Luku laski tehostuneesta suojelusta huolimatta 30–40:een 90-luvulla. Pohja oli vuosina 2003–2006, jolloin Oulun seudulla nähtiin vain 6–12 yksilöä. Koko kanta ei ollut näin pieni, vaan kiljukkaat menivät osin eri kautta. Pohjoismaiden kanta on kasvanut sen jälkeen, ja Oulun seudullakin on taas levähdellyt enemmän yksilöitä vuodesta 2008 alkaen. 2015 oli erittäin hyvä pesimävuosi, ja 2016 kohtuullinen.

Keväällä 2016 Perämerellä havaittiin 105 kiljukasta eli enemmän kuin kertaakaan koko tarkkailujakson 1985–2016 aikana. Keväällä 2017 Perämeren tarkkailussa saavutettiin uusi ennätys, 124 yksilöä. Pitää mennä taaksepäin aina vuoteen 1963, että on raportoitu suurempia lukuja Suomesta. Kesällä 2017 lumet sulivat hyvin myöhään, ja kiljuhanhipoikueita Pohjolassa ei varttunut varmasti kuin yksi. Oulun seudulla nähtiin keväällä 2018 106 kiljukasta, ja 2018 oli melko hyvä pesimävuosi.

Mr Blue oikealla. Se on saanut nimensä sinisten värirenkaiden mukaan. Kaulassa sillä on pienellä aurinkokennolla varustettu gps-lähetin. © Tapio Kostet

Keväällä 2019 norjalainen GPS-paikanninlintu ”Mr. Blue” näytti reitin Kreikasta Unkarin kautta ja lyhyen Puolan ja Latvian pysähdyksen jälkeen Viroon, mistä löytyi Matsalunlahden ja Haapsalun tilalle tullut, pitkään hukassa ollut uusi levähdyspaikka Hiidenmaalta. Oulun seudulla kiljuhanhia havaittiin 30.4.–16.5.2019 vähintään 111 yksilöä, tarkkailuhistorian kolmanneksi korkein luku.

Kesällä 2019 Nojassa varttui ainakin 11 kiljukaspoikuetta, jotka muiden mukana muuttivat syksyllä suoraan Kreikkaan. Tällä hetkellä kiljukkaitten pääjoukko, ainakin 103 yksilöä, on jo Virossa. Sääennusteitten mukaan muuton jatkuminen tänne on todennäköistä 30.4. lähtien, kun tuulten on ennustettu Virossa kääntyvän etelään.

Ohjeita maastossa liikkuville: Älä mene rantaniityille tai pelloille, missä kiljukkaita voi olla. Katsele teiltä ja näköalapaikoilta. Jos näät kiljukkaita tai sellaiseksi epäilemiäsi hanhia, ilmoita havainto kiljuhanhityöryhmän havainnoitsijoille. Kiljuhanhet voidaan tunnistaa yksilöllisesti vatsakuvioista. Jos on mahdollista ajamatta hanhia lentoon, yritä valokuvata tai piirtää  näkemäsi yksilöt molemmilta kyljiltä ja rintapuolelta.

© Juha Markkola

Havainnoitsijat (mm.):

25.4. alkaen Juha Markkola, p. 0400-155939, Arto Niemi, p. 040-5689772,

1.5. alkaen tarkkailun loppuun Risto Karvonen, 050-4950123

Tarkkailu jatkuu niin pitkään kuin kiljuhanhia nähdään ja päälle kaksi-kolme tyhjää päivää.

Lisätietoja oheisista linkeistä:

Suomen WWF:n: http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/kiljuhanhi

kansainvälinen sivusto: http://www.piskulka.net/

Linnut-vuosikirjassa 2009 on kevätmuuttotarkkailun 25-vuotishistoriikki, mistä löytyy paljon tietoa Perämeren kiljukasasioista. Sen on pdf:nä piskulka-sivuilla: http://www.piskulka.net/literature/Ansery1298.pdf

terveisin Juha Markkola

Posted in Suojelu ja tutkimus, Uutiset.