Aureola

| Aureolan pääsivu | Sähköiset Aureolat | Sisällysluettelot | Mediakortti |

Aureola on Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen jäsenlehti. Ensimmäinen Aureola näki päivänvalonsa vuonna 1976. Alkuaikoina ohuempi Aureola ilmestyi jopa neljä kertaa vuodessa. Vuodesta 1998 lähtien Aureola on ilmestynyt paksumpana vuosikirjana kerran vuodessa.

Vuosikirja käsittelee monipuolisesti Pohjois-Pohjanmaan linnustoa ja lintuharrastusta sekä tutkimusta. Lehden rungon muodostaa vuosittainen havaintokatsaus. Lisäksi lehdessä julkaistaan mm. retki- ja matkakertomuksia, määritysartikkeleita, linturalliraportteja, harvinaisuuskatsaus, Tauvon lintuaseman vuosiraportti, linnustonsuojeluasiaa, jäsenten linnustotutkimuksia, jne. Lisäksi lehdessä on runsaasti loistavia lintu- ja luontokuvia. Aureola vuosikirja on nykyisin B5-kokoinen ja kokonaan värillinen. Sivuja siinä on noin 120–260.

Aureola lähetetään automaattisesti kaikille yhdistyksen jäsenille.

Aureolan vuosikirjoja voi ostaa kaikissa kuukausikokouksissa ottamalla yhteyttä ennen kokousta (varasto ei ole kokouspaikalla). Vaihtoehtoisesti voit tilata vuosikirjan paperisena tai sähköisenä osoitteesta pply@pply.fi. Sähköiset Aureolat tuoreinta lukuun ottamatta löytyvät täältä ja kaikkien julkaisujen sisällysluettelot täältä. Osa Aureoloista on tallennettu Birdlifen Lintulehtiportaaliin.

Toimitus (vsk 42, julkaisu toukokuu 2022)
Päätoimittaja Tapani Tapio +358 50 372 5186
aureola.pply@gmail.com
Taitto ja ulkoasu Matti Tynjälä
Kuvankäsittely Pauli Jussila
Kansikuvapiirtäjä Jari Kostet
Toimitusneuvosto Esa Hohtola, Pietari Kinnunen, Juha Markkola, Mikko Ojanen, Tapani Tapio, Risto Tornberg, Matti Tynjälä

Jos haluat kirjoittaa Aureolaan tai tarjota kuviasi lehden käyttöön, niin otapa yhteyttä päätoimittajaan tarkempia ohjeita varten!

Ohjeet ja hinnat mainoksille vuosikirjaan ovat täällä.