Linturetkiopas: Pudasjärvi – Taivalkoski

Ruunasuo

Ajo-ohje: Ruunasuo sijaitsee Pudasjärven länsiosassa lähellä Yli-Iin rajaa. Aja Yli-Iin kirkonkylästä Oijärvelle vievää tietä numero 849 noin 13 km. Käänny sitten oikealle Vengasvaaraan vievälle tielle. Aja sitä noin 12 km ja käänny vasemmalle vievälle tielle. Aja sitä runsaat 2 km. Tästä kääntyy oikealle heikkokuntoinen tie, joka jatkuu hyväkuntoisena polkuna Ruunasuon allikoiden pohjoispuolelta Kolijärvelle saakka. Vengasvaaran tietä pääset myös Iso Isterinjärvelle, joten nämä kohteet muodostavat hyvän retkikokonaisuuden. Retkeilyä helpottavat peruskartat nro 3531 04 ja nro 3531 07.

Alueen kuvaus: Ruunasuon ydinaluetta ovat suon pohjoispuolen allikot. Allikoita kiertävillä jänteillä pystyy kulkemaan melko helposti. Muualla suo on vaikeakulkuista nevojen ja rämeiden yhdistelmää. Allikoiden pohjoispuolella on osittain hakattu mäntykangas, jota pitkin kulkee polku Kolijärvelle. Polun varrelta allikoiden linnut pystyy näkemään varsin hyvin.

Linnusto: Ruunasuolla on havaittu noin 50 lintulajia. Lintujen parimääriä ei ole laskettu. Suon kahlaajalajisto on monipuolinen. Niitä pesii vakituisesti 11 lajia. Yleisimmät ovat Iiro, suokukko, taivaanvuohi, valkoviklo ja kapustarinta. Suon arvokkaimmat kahlaajalajit ovat mustaviklo ja vesipääsky. Vesilintulajeista on havaittu pesimäaikana kuikka, joutsen, metsähanhi, tavi, haapana ja telkkä. Allikoilla on pesinyt muutamia naurulokkeja, harmaa- ja kalalokkipari. Kurkia pesii myös säännöllisesti. Nuolihaukka pesii rimmikoiden pohjoispuolella kulkevan polun lähistöllä. Pesimäaikana on havaittu myös piekana. Suon yleisimmät varpuslinnut ovat niittykirvinen ja keltavästäräkki. Muuttolinnustosta ei ole juurikaan tietoja. Lokakuussa 1994 vanha merikotka muutti suon ylitse. (AO)

Litokaira

Ajo-ohje: Litokairan erämaa-alue sijaitsee Oulun ja Lapin läänin rajalla Pudasjärven ja Ranuan kunnissa. Alueelle ei ole rakennettu tiheää metsäautotieverkostoa, joten kairan ydinalueille pääsy vaatii kilometrien kävelyurakan. Kairan eteläosiin pääsee Kuivaniemeltä. Oijärven eteläpään kohdalta lähtee itään päin metsäautotie. Viitassa lukee Papin palo. Aja sitä noin 8 km, jolloin Litokairan eteläisin avosuokokonaisuus, Iso-Saarisuo-Tynnyrisuo, avautuu tien oikealla puolella. Iso-Äijönsuolle pääset helpoiten jatkamalla metsäautotietä eteenpäin. Litojoen ylittävältä sillalta runsaan kilometrin jälkeen kääntyy pohjoiseen metsäautotien haara. Tämän tien päästä on lyhyin kävelymatka Iso-Äijönsuolle. Alueen pohjoisosiin, Lapiosuolle, pääset parhaiten Ranuan kautta Papinpalon metsäautotien päästä. Monin paikoin joet katkaisevat kävelyreitin, mutta niitä pitkin voit meloa kanootilla. Retkeillessäsi Litokairan eteläosissa, Iso Saarisuolla ja Tynnyrisuolla, tarvitset peruskartan nro 3514 03. Retkien suuntautuessa alueen pohjoisosiin selviydyt parhaiten peruskartan pienennöksellä nro 3523 1 (1 :50 000).

Alueen kuvaus: Litokaira on maamme eteläisin todellinen erämaa. Se täyttää erämaa-alueiden ”virallisen” määritelmän, jonka mukaan erämaan ydinosista lähimmälle tielle on vähintään kahdeksan kilometriä. Tätä jokien halkomaa erämaata hallitsevat erityyppiset rämeet. Linnustollisesti köyhien rämeiden vastapainona märillä rimpinevoilla ja jokivarsilla on monipuolinen linnusto. Iso-Äijön-, Lapio- ja Iso-Saarisuolla ovat suolinnustoltaan parhaat rimmikkoalueet. Litokairan metsät ovat arvokkaita. Niiden osuus on noin kolmannes alueen pinta-alasta. Litokairassa on ikivanhoja aarniokuusikoita, kirveenkoskemattomia männiköitä ja sekametsiä, joissa on paljon lahopuita. Metsien luonnontilan vuoksi kololintuja on paljon. Joka kymmenes maalintu on kolopesijä. Paikoin, erityisesti Kivijoen läheisyydessä, näkyy uittokauden ”tehometsätalouden” jälkiä, yksitoikkoisia, tiheitä, nuoria männiköitä. Liikkuminen ja leiriytyminen Litokairassa on vapaata. Retkivarustuksen sekä patikka- että kanoottiretkillä on syytä olla erämaaretkeilyyn sopivaa.

Linnusto: Litokairan rämeiden ja metsien linnusto on varsin yksitotista; ylivoimaisia valtalajeja ovat pajulintu, järripeippo ja metsäkirvinen. Piristyksenä jokivarsirämeillä voi kuulla laulavan pikkusirkun ja aarniometsistä voi löytää pohjantikan, palokärjen, lapintiaisen tai kuukkelin. Koko soidensuojelualueen linnustotiheys linjalaskentojen mukaan on noin 100 parialkm². Jokivarsilla linnusto on tihein ja monipuolisin. Märät avosuot ovat mielenkiintoisia erityisesti monipuolisen kahlaajalajiston ja soilla saalistavan petolintulajiston takia. Jänkäsirriäinen on varsin yleinen märimmillä rimmikoilla ja saalistelevan sinisuo-, ampu-, tuuli- tai nuolihaukan näkee helposti alueen avosoilla.

Runsaslukuisimmat pesimälajit (minimiparimäärineen): pajulintu (5500), järripeippo (3700), metsäkirvinen (2000), harmaasieppo (1900), niittykirvinen (1600), keltavästäräkki (1600), peippo (1000), pohjansirkku (900), leppälintu (900), Iiro (700), vihervarpunen (600), urpiainen (500), kirjosieppo (370) ja metso (280).

Mielenkiintoiset/harvalukuiset pesimälajit (minimiparimäärineen): kuikka, joutsen, metsähanhi, sinisorsa, uivelo, sinisuohaukka (7), kanahaukka (5), piekana (3), kalasääski (6), tuulihaukka (12), ampuhaukka (13), nuolihaukka (12), muuttohaukka (2), riekko (80), kurki, harmaalokki, jänkäsirriäinen (75), jänkäkurppa, mustaviklo (6), metsäviklo (7), hiiripöllö (6), palokärki (7), pikkutikka (8), pohjantikka (70), tilhi (8), peukaloinen (7), kulorastas (110), sirittäjä (14), lapintiainen (38), töyhtötiainen (8), korppi (25), kuukkeli (55) ja pikkusirkku (27). (AO)

Kirjallisuus
Rajasärkkä, A. 1994: Litokaira – eteläisin erämaa. – Linnut 29: 24-27.

Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue.

Hirvisuo

Ajo-ohje: Soidensuojelualueeksi rauhoitettu Hirvisuo sijaitsee ’Suo-Suomen’  keskellä, Ylikiimingin ja Pudasjärven rajamailla. Luontevimmin suolle pääset Oulu-Kuusamo -valtatieltä, joka halkaisee suon eteläisen kulman. Sieltä avautuu ehkä valtakunnan komein, valtatieltä näkyvä suomaisema. Lyhyehkö kaksiosainen pitkospuureitti alkaa valtatien varren levähdyspaikalta ja kiertää Virkoniemen eteläpuolisella verraten edustavalla suon osalla. Havainnointia/helpottaa rimmikon laitaan rakennettu lintutorni . Suolle pääset myös ajamalla Somerovaaran paikallistietä Löytökylän kohdalle, josta alle vartin kävelyllä olet suon länsilaidalla. Tarkempaa perehtymistä varten tarvitset topografikartan nro 3513 (1:100000) tai mieluummin peruskartat nro 3513 02 ja nro 3513 03.

Alueen kuvaus: Metsäsaarekkeet ja niemekkeet jakavat Hirvisuon pienempiin alueisiin. Vaikut­tavin ja erämaisin osa on suon pohjoisosassa Hirvilammen ja Nauruanlampien välisellä selällä. Maisemaa ja linnustoa elävöittävät Särkilammen ja Ahvenjärven lisäksi monet pienemmät lammet ja vesirimmikot. Hirvisuo käsittää vallitsevan aapasuo-osan lisäksi useita allikkoisia keidasosia. Aapasuo-osuuksiltaankin se on verrattain karu, sijaitseehan suo vedenjakajalla. Suo on kohtalaisen helppokulkuinen, jos toki monilla keskisillä ja pohjoisilla osilla kohtaa vaikeuksia, jopa ylitsepääsemättömiä.

Linnusto: Pohjois-Pohjanmaan suoksi Hirvisuo on lintulajistonsa puolesta verraten monipuolinen, mutta linnustotiheys ei ole kovin korkea, 75 paria/km2. Hirvisuolla pesii 11 vesilintulajia. Niistä runsaimman, metsähanhen, pesimäkanta on vahva, 20-30 paria. Etenkin aamu- ja iltahämärissä hanhitokkien liikehtiessä suo tarjoaakin parhaat elämykset. Kahlaajia Hirvisuolla pesii varsin runsaasti, 12 lajia kuuluu vakiolajistoon. Mielenkiintoisimmat kahlaajat, mustaviklon ja jänkä­sirriäisen, löytää varsin helposti Virkoniemen pitkospuureitin varrelta. Kevätöisin lintu­tornillekin voi kuulua jänkäkurpan soidinkopsuttelua. Harmaalokkikolonioita suolla on kolme. Joskus niissä voi nähdä nauru- ja kalalokkeja sekä kala- ja lapintiiroja. Petolintulajisto on monipuolinen. Lintutornista voi nähdä suon päällä kaartelevan maakotkan tai hurjasti saaliin kimppuun syöksyvän muuttohaukan.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: avosoilla metsähanhi, riekko, liro, kapustarinta, pikku- ja isokuovi, suo kukko, valkoviklo, niittykirvinen ja keltavästäräkki sekä reunametsissä pajulintu, keltavästäräkki, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen, peippo, urpiainen, pajusirkku ja leppälintu.

Harvalukuiset/mielenkiintoiset pesimälajit: kuikka, joutsen, haapana, jouhisorsa, muutto-, ampu-, nuoli-, tuuli-, sinisuo- ja mehiläishaukka, metso, kurki, jänkäsirriäinen, mustaviklo, jänkäkurppa, vesipääsky, viiru- ja suopöllö, kulorastas ja isolepinkäinen.

Satunnaiset pesimälajit: Pesimäaikana Hirvisuolla on lisäksi havaittu mm. merihanhi, mustalintu, merilokki ja punajalkahaukka.

Satunnaislajit: jalohaikara, tundrahanhi ja keräkurmitsa. (AH)

Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue.

Kuusisuo – Hattusuo

Ajo-ohje: Kuusisuon-Hattusuon soidensuojelualue sijaitsee Ylikiimingin ja Pudasjärven rajalla, Oulusta Kuusamoon menevän valtatien eteläpuolella. Hattusuolle pääset helpoimmin kääntymällä valtatieltä numero 20 Hirvisuon soidensuojelualueen pysähdyspaikan jälkeen oikealle. Palokankaan metsäautotielle. Tien päästä Hattusuon eteläosan rimmikoille on vajaan parin kilometrin kävelymatka. Kuusisuolle pääset jatkamalla valtatietä numero 20 eteenpäin runsas 5 km. Vajaa kilometri Panumajärven tienhaaran jälkeen kääntyy oikealle pieni metsätie. Juuri ennen metsätietä valtatiellä on levähdyspaikka. Metsätie kulkee Ollinkangasta myöten Kuusisuon länsipuolelle. Auto on syytä jättää metsätien varrelle ennen soidensuojelualueen rajakylttejä. Tie jatkuu hyväkuntoisena polkuna useita kilometrejä seuraten kuivaa kangaskaartoa. Retkeillessäsi siellä tarvitset peruskartan nro 3413 05.

Alueen kuvaus: Kuusisuon-Hattusuon soidensuojelualueen pinta-ala on reilut 2500 ha. Alueen avosuot ovat tyypillisiä Pohjoispohjalaisia aapoja. Linnustollisesti parasta osaa ovat soidensuojelualueen keskiosan laajat rimmikot. Kuusisuon itäosassa on suuri rimmikkoalue. Hattusuon rimmikot sijaitsevat soidensuojelualueen eteläosassa. Hattusuon lähistöllä on lähes 100 ha:n suuruinen vanha ojitusalue. Suojelualueen länsiosassa on Kaunislampi.

Retkeily alueella: Ollinkankaan tien päästä lähtevät, kangaskaartoja pitkin kulkevat polut ovat helppokulkuisia. Poluilta on helppo poiketa Kuusisuon eri osiin ja soidensuojelualueen keskiosan rimmikoille. Liikkuessasi soidensuojelualueella on kompassi tarpeen. Suot ovat monin paikoin vaikeakulkuisia, joten retkivarustuksen pitää olla sen mukainen.

Linnusto: Soidensuojelualueella on havaittu noin 70 lintulajia. Linjalaskennoissa alueen linnustotiheys on ollut 107,9 paria/km². Soiden metsähanhikanta on varsin vahva, mutta muita vesilintuja on vähän. Lajistoon kuuluvat joutsen, tavi, sinisorsa, tukkasotka, mustalintu ja telkkä. Lokkilinnuista pesii säännöllisesti vain harmaalokki. Kahlaajia pesii vakinaisesti 11 lajia. Niistä runsaslukuisimmat ovat suokukko, Iiro ja taivaanvuohi sekä arvokkaimmat mustaviklo, jänkäkurppa ja jänkäsirriäinen. Avosoilla näkee usein saalistelevan sinisuo-, tuuli- tai nuolihaukan, joskus jopa maakotkan. Reunarämeillä ja kangaskaarroilla riekot ja metsot ovat yleisiä. Muutonaikaista linnustoa ei tunneta.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: avosoilla riekko, suokukko, Iiro, taivaanvuohi, iso- ja pikkukuovi, valkoviklo, kapustarinta, niittykirvinen ja keltavästäräkki sekä reunametsissä pajulintu, harmaasieppo, metsäkirvinen, järripeippo, pajusirkku, peippo ja pohjansirkku.

Harvalukuiset pesimälajit: joutsen, metsähanhi, mustalintu, mustaviklo, jänkäkurppa, jänkäsirriäinen, sinisuo-, tuuli-, nuoli- ja kanahaukka, kurki, harmaalokki, suopöllö, käenpiika, kiuru, kulorastas, sirittäjä, idänuunilintu, töyhtötiainen, isolepinkäinen ja korppi. (AO)

Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue.

Aittojärvi

Ajo-ohje: Aittojärvi sijaitsee Pudasjärvellä Taipaleenharjun kylän eteläpuolella 12 km kunnan keskustaajamasta lounaaseen. Ajaessasi Oulusta 78 km valtatietä numero 20 saavut Taipaleenharjun kylään. Käänny oikealle poronsavustamolle menevälle pikkutielle. Risteyksessä on myös melko huomaamaton lintutornin kyltti. Lintutornin tie jatkuu savustamon ohi pienenä, multa ajokelpoisena tienä niittyjen poikki ja päättyy noin 100 metrin päähän tornista vaatimattomalle ”parkkipaikalle”. Matkaa valtatieltä on vain vajaa puoli kilometriä. Järvi ei kuitenkaan näy valtatielle, koska se sijaitsee kyläharjun takana.

Alueen kuvaus: Aittojärvi on 180 ha:n kokoinen, matala, erämainen lintujärvi, joka rajoittuu pohjoispäätä lukuun ottamatta metsiin. Pohjoisrannalla on peltoja. Järven rantoja kiertävät laajat saraniityt. Vesikasvillisuutta on eniten järven länsipäässä, Raatelahdella, joka ajoittain on lähes järvikortteen valtaama. Järven itäpäässä, lintutornin edustalla, vesikasvillisuutta ei ole kovin paljoa.

Retkeily alueella: Suurin osa Aittojärvestä on havainnoitavissa lintutornista, tosin linnustollisesti tärkeä järven länsipää ei näy tornille. Lintutornista voi kuitenkin helposti nähdä järvellä tavattavat lintulajit, joten retket kannattaa suunnata sinne. Paras retkeilyaika on toukokuun lopussa ja kesäkuussa.

Pesimälinnusto: Runsaan vesilinnuston takia Aittojärvi luokitellaan valtakunnallisessa lintuvesiensuojeluohjelmassa kansainvälisesti arvokkaaksi kohteeksi. Siellä pesii 9-11 vesilintulajia ja niiden vuotuinen kanta on 130-140 paria. Mielenkiintoisimpia lajeja ovat joutsen, metsähanhi, heinätavi ja lapasorsa. Vuonna 1995 joutsenia pesi kaksi paria. Kahlaajia on 9-10 lajia ja niiden parimäärä on noin 40-50. Niistä erikoisin on jänkäkurppa, jonka yöllistä soidinkopsutusta voi kuulla lintutorniin. Lokkilinnuista Aittojärvellä pesivät nauru-, kala- ja harmaalokki sekä kalatiira, mutta niiden vuotuinen yhteismäärä on alle 10 paria. Nuolihaukka pesii säännöllisesti järven rantametsässä. Ruskosuohaukka on nähty Aittojärvellä pesimäaikaan kahtena kesänä. Lähistöllä pesivä kalasääski saalistelee usein järvellä. Kerran rantaluhdalla on huitannut luhtahuitti ja kylän vattupensaissa ovat laulaneet  taiturimaiset viita- ja luhtakerttunen.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: tukkasotka, haapana, sinisorsa, tavi, jouhisorsa, taivaanvuohi, Iiro, isokuovi, suokukko, pajusirkku ja ruokokerttunen.

Harvalukuiset/satunnaiset pesimälajit: joutsen, metsähanhi, heinätavi, lapasorsa, pilkkasiipi, jänkäkurppa, kurki, luhtahuitti, nuolija sinisuohaukka, harmaalokki, suopöllö, sirittäjä, viita- ja luhtakerttunen. Keväällä rantametsässä on nähty kuukkeli.

Muuttolinnusto: Muuttoajoilta on tiedossa havaintoja varsin niukasti. Kevätmuutolla lintutornista on havaittu mm. muuttohaukka, lapinkirvinen ja taviokuurna. Lokakuussa Aittojärveltä on laskettu 125 joutsenta. (AO)

Kongasjärvi

Ajo-ohje: Ajaessasi valtatietä numero 20 käänny 4 km Pudasjärven keskustan länsi puolelta etelään Ruottisenharjuun vievälle tielle. Kongasjärven pohjoisosan lammikot alkavat näkyä tien oikealla puolella noin 2 km:n ajon jälkeen. Juurikkalahden isoimmalle ja linnustollisesti parhaimmalle lammikolle pääset, kun pysäköit autosi tien reunaan noin 1 ,5 km:n ajon jälkeen ja kierrät järven pohjoispuolitse sen länsirannalle. Laskujoessa on ylityspaikka. Murtolahdelle pääset, kun pysäköit autosi noin 5,5 km:n ajon jälkeen tien oikealla puolella olevan pellon luona ja jatkat siitä jalkaisin suoraan etelään vajaan kilometrin. Sieltä järven rantaa kannattaa seurailla länteen päin aina järven lähes kokonaan katkaisevalle niemelle saakka. Kongasjärvellä liikuttaessa ovat kumisaappaat välttämättömät. Koska alueella ei ole mainittavia polkuja, voit tarvita kompassin. Retkeillessäsi Kongasjärvellä sekä järven pohjoisosan peruskartta nro 3513 12 että järven eteläosan peruskartta nro 3531 03 voivat olla tarpeen.

Alueen kuvaus: Kongasjärvi on lintuvesiensuojeluohjelmassa valtakunnallisesti merkittävä lintuvesi. Sen vesipinta-ala on 128 ha. Järven pintaa on huomattavasti laskettu, minkä takia rannat ovat rikkonaiset. Rantaviivalla onkin mittaa lähes 20 km. Vedenpinnan laskun seurauksena järven etelä- ja kaakkoisosat ovat hyvin matalia, paikoitellen veneellä kulkukelvottomia. Pohjoisosa, Juurikkalahti, on muuttunut lamparejonoksi. Kongasjärven etelä- ja kaakkoisrannat, luoteisranta ja Juurikkalahden rannat ovat alavia, märkiä saraniittyjä. Niityt ovat voimakkaasti pensoittuneet. Muut rannat ovat korkeampia ja karumpia, osittain kivikkoisia. Monin paikoin rannat (mm. etelässä) kasvavat nuorta leppä- ja koivuvaltaista metsää. Vesialue peittyy kesäisin suurelta osin vesikasvuston alle. Varsinkin Murto- ja luurikkalahdella on laajoja kortteikkoja. Nämä mainitut kaksi lahtea ovat linnustollisesti parhaimmat alueet. Parasta retkeilyaikaa on kevät, jäidenlähdöstä (n. 15.5.) alkaen, ja koko kesä sorsastuskauden alkuun asti.

Linnusto: Kongasjärven pesimälinnusto käsittää yli 30 kosteikkolajia. Järven 10 vesilintu- ja 10 kahlaajalajia pesivät pääasiassa Juurikka- ja Murtolahdella. Vesilinnuista arvokkaimpia ovat mustakurkku-uikku, joutsen, heinätavi, lapasorsa ja uivelo sekä kahlaajista jänkäkurppa. Juurikkalahdella on iso lokkikolonia, jossa pesii mm. 100 naurulokkiparia ja pikkulokkeja. Sinisuohaukkoja ja suopöllöjä pesii yleensä vain hyvinä myyrävuosina. Rantametsistä, etenkin järven eteläosassa, voi tavata kiintoisia varpuslintuja kuten pikkusirkun ja lapinuunilinnun. Siellä voi myös koputella pohjantikka. Järven muutonaikaista linnustoa ei ole kartoitettu, mutta siihen kuuluvat ainakin kuikka, mustaviklo ja sinirinta.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: tavi, haapana, telkkä, sinisorsa, tukkasotka, Iiro, taivaanvuohi, naurulokki, pajusirkku, ruokokerttunen ja keltavästäräkki.

Harvalukuiset pesimälajit: mustakurkku-uikku, metsähanhi, kurki, joutsen, heinätavi, lapasorsa, uivelo, riekko, sinisuohaukka, suopöllö, pikkulokki, jänkäkurppa, metsäviklo, pohjantikka, käenpiika, sirittäjä ja pikkusirkku.

Satunnaislajit: merihanhi, lapasotka ja lapinuunilintu. (TK)

Keski-Mainua

Ajo-ohje: Keski-Mainualle pääset valtatie 20:ltä kääntymällä 4 km Pudasjärven keskustan länsipuolelta etelään Ruottisenharjuun vievälle tielle. Käänny noin 10 km:n ajon jälkeen vasemmalle Keskijärven taloon johtavalle tielle. Taloon on matkaa 2,5 km. Kysy talosta. saatko jättää autosi pihaan. Toinen mahdollisuus on ajaa Ruottisenharjuun vievää tietä vielä noin 5 km pidemmälle, jättää auto tien reunaan ja kävellä perille. Vasemmanpuolimmaisen talon luota lähtee noin 2 km:n pituinen järvelle vievä polku. Kumisaappaat ovat välttämättömät.

Alueen kuvaus: Keski-Mainuan vesipinta-ala on yli 500 ha. Järven pintaa on laskettu, minkä vuoksi sitä ympäröi 100-200 metrin levyinen, upottava saraniitty. Niittyä reunustavat sekametsä ja räme. Keskellä järveä on suurehko, suopohjainen saari. Avovesialuetta ympäröi järvikortetta kasvava vesikasvillisuusvyöhyke. Järveen koillisesta ja idästä laskevissa joissa on ylikulkupaikat, mutta etelään virtaavassa laskujoessa ei ole. Paras retkeilyaika on touko- ja kesäkuu.

Linnusto: Keski-Mainualla pesii yli 30 kosteikkolajia. Parhaiten ovat edustettuina vesilinnut, joita pesii 10 lajia. Yleisimmät lajit ovat sini sorsa, tavi, haapana, telkkä ja jouhisorsa. Arvokkaimmat vesilinnut ovat kuikka, joutsen, metsähanhi ja heinätavi. Runsaimmat kahlaajat ovat Iiro, taivaanvuohi ja valkoviklo. Öisin järvellä voi kuulla jänkäkurpan soidinääntä. Kurki kuuluu myös Keski-Mainuan pesimälinnustoon. Yleisimmät varpuslinnut ovat pajusirkku, ruokokerttunen ja niittykirvinen. Rantapensaiden erikoisin laulaja on ollut pikkusirkku. Muuttolinnustosta ei ole tietoja, koska järvellä on retkeilty vähän. (TK)

Olvassuo – Oravisuo – Näätäsuo

Ajo-ohje: Olvassuon – Oravisuon – Näätäsuon – Sammakkosuon – Verkonlamminsuon soidensuojelualue sijaitsee Pudasjärven eteläosassa, osittain Utajärven puolella. Alue on laaja, joten sen eri soille pääsee helpoiten eri reittejä. Olvassuolle pääset Utajärven Juorkunan kylästä. Aja Olvasjärvelle vievää tietä n. 21 km. Käänny sitten vasemmalle vievälle pikkutielle, joka johtaa Ison Olvasjärven pohjoisrannalle. Aja sitä noin 2 km ja pysäköi auto tien reunaan. Olvassuon itäiset rimmikot ovat kilometrin päässä koillisessa. Samaa reittiä pääset myös Pienelle Olvasjärvelle. Sinne pääset kävelemällä Ison Olvasjärven pohjoisrannalta vajaa kilometri pohjoiseen (ojitusalueen läpi). Olvassuon läntinen rimmikko on Pienen Olvasjärven pohjoispuolella. Sinne pääset parhaiten kiertämällä järven länsipuolelta.

Oravisuolle pääset Pudasjärven Hetekylästä Keinäsperälle vievää tietä. Käänny Keinäsperän kohdalta noin 12 km:n ajon jälkeen oikealle Nuorittajoen sillan yli. Jatka sitten vasemmalle vievää tietä. Käänny 4 km:n ajon jälkeen vasemmalle ja aja metsäautotien päähän. Oravisuon rimmikkoalue alkaa kaakossa 1 km:n päässä. Samaa reittiä pääset myös Olvassuon länsiosaan ja Pienelle Olvasjärvelle, jos jatkat tien päähän Kavalaan asti. Olvassuon läntinen rimmikko on 2 km:n päässä suoraan tien eteläpuolella. Kavalasta pääset Pienelle Olvasjärvelle seuraamalla sen laskuojaa etelälounaaseen .

Näätä-, Sammakko- ja Verkonlamminsuolle pääset valtatie 20:ltä kääntymällä 4 km Pudasjärven keskustan länsipuolelta etelään Ruottisenharjuun vievälle tielle. Käänny noin 10 km:n ajon (vasemmalla vanhoja sorakuoppia) jälkeen oikealle kääntyvälle pienelle metsätielle. Kilometrin ajon jälkeen ovat Sammakkolampi ja Sammakkosuo tien vasemmalla puolella. Tällä kohdalla tiellä on puomi, joka on auki vain hilla-aikana. Sammakkosuo jatkuu tästä 3 km etelään. Kolmen kilometrin päässä päätiestä on tien oikealla puolella Kuivatuslampi ja sen takana on Verkon­lamminsuo. Runsaan 7 kilometrin päässä päätiestä tien vasemmalla puolella on Näätäsuo.

Retkeillessäsi Olvas- ja Oravisuon alueella tarvitset peruskartan nro 3531 01 ja Näätä-, Verkkolammin- ja Sammakkosuon alueella peruskartan nro 3531 02.

Alueen kuvaus: Soidensuojelualueen pinta-ala ylittää reilusti sata neliökilometriä. Alue rajoittuu kaakossa Olvassuon luonnonpuistoon, missä liikkuminen on kielletty. Nuorittajoki ja sen sivujoki, Piltuanjoki, jakavat alueen kolmeen suunnilleen yhtä suureen osaan. Alueen keskiosa on järvetöntä. Muuallakin järvet sijoittuvat suoalueen reunaosiin. Isompia järviä on kolme: eteläosassa Iso ja Pieni Olvasjärvi sekä pohjoisosassa Ruottisen järvi. Lisäksi pohjoisosassa on kymmenkunta pienempää järveä tai lampea. Alueen suoluonto on monipuolista sisältäen toistakymmentä erilaista suotyyppiä: rämeiden, nevojen ja korpien yhdistelmiä. Linnustollisesti merkittäviä rimpinevoja on Olvas-, Oravi- ja Näätäsuolla. Järvistä linnustollisesti paras on Pieni Olvasjärvi. Metsät ovat enimmäkseen jäkälikkö- ja kanervakankaita. Olvas-, Oravi- ja Näätäsuon alueella kulkiessa on kompassi välttämätön.

Pesimälinnusto: Soidensuojelualueella ja luonnonpuistossa on tavattu pesivänä noin 115 lintulajia, joista 17 on vesilintu-, 15 petolintu-, 16 kahlaaja- ja 5 lokkilintulajia. Loput ovat pääosin varpuslintuja. Joukossa on useita harvinaisuuksia. Valtaosa vesi- ja rantalinnuista pesii järvien rantamilla. Silkkiuikut pesivät Isolla Olvasjärvellä ja härkälintu, heinätavi sekä lapasorsa Pienellä Olvasjärvellä. Alueen ainoa nokikanapari on pesinyt RuottisenjärveIlä. Jänkäsirriäinen on yleinen märillä rimmikoilla. Muita mielenkiintoisia kahlaajia, jänkäkurppia, mustavikloja ja vesipääskyjä pesii myös useita pareja. Linjalaskennoissa eri suoalueiden linnustotiheys on ollut 72-122 parialkm2.

Runsaslukuisimmat pesimälajit (ei varpuslintuja): metsähanhi, tavi, telkkä, tukkasotka, pyy, riekko, teeri, Iiro, taivaanvuohi, töyhtöhyyppä, suokukko, jänkäsirriäinen, kapustarinta, pikkukuovi, valkoviklo, isokuovi, nauru- ja harmaalokki ja kalatiira.

Harvalukuiset/mielenkiintoiset pesimälajit (parimäärineen): kuikka (3-4), kaakkuri (1-2), silkkiuikku (2-5), härkälintu (0-1 ),joutsen (4-6), jouhisorsa, heinätavi (0-2), lapasorsa (0-1), isokoskelo (0-1), uivelo (0-5), nokikana (0-1), maakotka, sini suo- ja kanahaukka, piekana (0-2), mehiläis-, tuuli-, ampu- ja muuttohaukka, nuolihaukka (1-3), metso, kurki, jänkä- ja lehtokurppa, metsä- ja mustaviklo, vesipääsky, kalalokki, lapintiira, hiiri-, lapin-, suo- ja helmipöllö, palokärki, pikku- ja pohjantikka, tilhi, musta- ja kulorastas, tiltaltti, töyhtötiainen, puukiipijä, pikku- ja isolepinkäinen, kuukkeli, korppi, kirjosiipi- ja isokäpylintu ja pikkusirkku. Sinirinta pesi todennäköisesti kesällä 1977 ja vuonna 1993 luonnonpuiston koillisosassa lauloi sinipyrstö.

Muuttolinnusto: Keväisin Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos seuraa alueen metsähanhikantoja. Seurannan yhteydessä on nykyisin tavattu miltei säännöllisesti lyhytnokka- ja tundrahanhia. Keväällä 1993 nähtiin kahdesti myös valkoposkihanhia. Yksinäisen linnun lisäksi alueen kautta muutti 42 valkoposkihanhen parvi. Lisäksi alueella on nähty muuttavia mustalintuja ja pilkkasiipiä sekä vaeltavia pyrstötiaisia. Kaikkiaan soidensuojelualueella ja luonnonpuistossa on havaittu yli 140 lintulajia.

Satunnaislajit: harmaahaikara, kanadanhanhi, harmaasorsa, merikotka, punajalkaviklo ja turturikyyhky. Joinakin lauhoina talvina Iso Olvasjärveen laskevan Kiiskiojan latvoilla on talvehtinut 1-2 koskikaraa. (TK)

Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue.

Kaakkurinrimmit – Karhusuo

Ajo-ohje: Kaakkurinrimmit sijaitsevat Pudasjärvellä Aittojärven kylän pohjoispuolella noin kolmen kilometrin päässä lähimmästä tiestä. Ajettuasi Oulusta Pudasjärven keskustaajaman ohi käänny Ranualle menevälle tielle nro 78. Aja tätä tietä 3,7 km ja käänny Tannilaan menevälle tielle nro 855. Aja tietä noin 11 km ja käänny oikealle Paloselkään menevälle pienelle metsätielle. Noin kilometri ennen tätä kääntyy oikealle Ypykkäjärven tie. Metsätie ’johtaa kilometrin päässä olevalle kesämökille. Satakunta metriä ennen mökkiä lähtee pohjoiseen polku, joka vie Kaakkurinrimpien eteläosaan. Polku on suhteellisen hyväkuntoinen ja selvästi näkyvä. mutta paikoin hyvin märkä. Karhusuo on noin 2 km Kaakkurinrimpien pohjoispuolella. Retkeillessäsi alueella tarvitset peruskartan pienennyksen nro 35142 (1:50 000). Siitä löytyvät Kaakkurinrimmit ja sille menevä polku sekä Karhusuo.

Alueen kuvaus: Kaakkurinrimmit on keidas- ja aapasuokokonaisuus. Sen pinta-ala on 800 ha. Läntisessä keidasosassa on suuria allikoita, joita ympäröivillä jänteillä kasvaa kitukasvuisia mäntyjä. Suon keskiosa on saravaltaista nevaa ja sen itäreunassa on Iso Kataisen järvi. Rimmikkoalueen eteläosassa on pieni kuusikkosaareke. Monin paikoin suo on erittäin vaikeakulkuista. Karhusuo on runsaan 1 500 ha:n kokoinen aapasuo. Se kuului alun perin yhdessä Kaakkurinrimpien kanssa soidensuojelun perusohjelmaan. Myöhemmin Karhusuo on varattu turvetuotantoalueeksi, joten suon tulevaisuus on epäselvä. Linnuston kannalta paras ratkaisu olisi Kaakkurinrimpien-Karhusuon soidensuojelualueen perustaminen.

Pesimälinnusto: Kaakkurinrimrnillä ja Karhusuolla pesii edustava suolintulajisto. Parimääriä ei ole laskettu. Vesilintuja on havaittu pesimäaikana 10 lajia ja kahlaajia 11 lajia. Karhusuolla pesii metsähanhia. Muista arvokkaista vesilinnuista kuikka pesii Kataisella ja kaakkuri allikoilla. Suon märimmiltä paikoilta löydät helposti alueen erikoisimmat pesivät kahlaajat, vesipääskyn ja jänkäsirriäisen. Harmaalokkeja pesii molemmilla suoalueilla yhteensä 10-20 paria. Nuolihaukka pesii lähimetsissä säännöllisesti ja hyvinä myyrävuosina pesivät myös sinisuohaukka, suopöllö ja isolepinkäinen. Reunarämeiltä kuulee usein riekon naurua.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: tavi, sinisorsa, Iiro, suokukko, kapustarinta, harmaalokki, niittykirvinen ja keltavästäräkki.

Harvalukuiset pesimälajit: kaakkuri, kuikka, metsähanhi, joutsen, haapana, jouhisorsa, töyhtöhyyppä, pikku- ja isokuovi, valko- ja mustaviklo, jänkäsirriäinen, vesipääsky, kurki, sinisuo- ja nuolihaukka, kalatiira, riekko, suopöllö, pensastasku, isolepinkäinen, kulorastas ja korppi. (AO)

Soininsuo

Ajo-ohje: Soininsuo sijaitsee Pudasjärvellä Livon kylästä 6 km luoteeseen. Tullessasi Oulusta käänny kunnan keskustaajaman jälkeen Ranualle menevälle tielle nro 78. Ajettuasi tietä 15,5 km käänny Rytinginsalmelle menevälle tielle nro 857. Noin 13 km:n ajon jälkeen saavut Livon kylän kohdalle. Käänny jälkimmäisen Livon kylään osoittavan kyltin kohdalta vasemmalle ja jatka Livojoen ylitse menevä Itä sillalta vielä noin 4,5 km. Tieltä kääntyy luoteeseen kävelykelpoinen metsätie. Helpoin reitti suolle on kävellä metsätietä noin 3 km, jolloin saavut Soininsuon pohjoispäähän. Mikäli haluat suon keski- ja eteläosiin joudut kulkemaan kompassin ja kartan avulla 2-3 km:n matkan. Tällöin voit jättää autosi tien varteen jo ennen suon pohjoisosiin johtavaa metsätietä. Liikkuessasi alueella tarvitset peruskartan nro 3514 12.

Alueen kuvaus: Soininsuon soidensuojelualue on rimmikkoinen aapasuokokonaisuus. Sen pinta-ala on noin I 500 ha. Soininsuo on märkä, monin paikoin ylitsepääsemätön. Laajimmat rimmikot ovat suon keskiosissa, mutta myös muualla on vetisiä rimmikoita. Rimpien välissä kiertelee paikoin korkeita jänteitä, joita pitkin pystyy kulkemaan. Suoalueen keskiosissa on joitakin pieniä metsäsaarekkeita.

Retkeily alueella: Suo on erittäin märkä ja vaikeakulkuinen, joten joudut varaamaan retkellesi aikaa koko päivän. Paras retkeilyaika on toukokuun lopusta heinäkuuhun. Keskikesällä varaudu sääskien, mäkärien ja paarmojen varalle. Alueen pohjoisosassa on lepopaikaksi sopiva kämppä.

Linnusto: Soininsuon suolinnusto, varsinkin kahlaajalajisto, on monipuolinen. Soidensuojelualueella on havaittu yli 50 lintulajia. Linjalaskentojen mukaan linnuston paritiheys on varsin alhainen. Kahlaajia pesii 12 lajia. Niistä mielenkiintoisimpia lajeja ovat jänkäkurppa, jänkäsirriäinen ja vesipääsky. Metsähanhia pesii useita pareja. Muita pesiviä vesilintulajeja ovat joutsen, tavi, jouhisorsa, tukkasotka ja telkkä. Kurkia on useita pareja. Lokkilinnuista suolla pesivät harmaa- ja naurulokki sekä kalatiira. Rämeillä kuulee usein riekon naurua ja reunametsissä metso on yllättävän yleinen. Soininsuon muutto linnustoa ei tunneta.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: avosuolla Iiro, suokukko, kapustarinta, isokuovi, taivaanvuohi, niittykirvinen ja keltavästäräkki sekä reunametsissä metso, pajulintu, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen, hömötiainen ja peippo.

Harvalukuiset pesimälajit: metsähanhi, joutsen, jouhisorsa, töyhtöhyyppä, jänkäkurppa, pikkukuovi, valko- ja mustaviklo, jänkäsirriäinen, vesipääsky, nuoli-, ampu- ja muuttohaukka, riekko, palokärki, kiuru, pensastasku, kulorastas ja korppi. (AO)

Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue, Oulu.

Ihmelampi ja Sarajärvi

Ajo-ohje: Ihmelampi sijaitsee Sarajärven kylässä, Pudasjärven pohjoisosassa, noin 70 km kunnan keskustaajamasta pohjoiseen. Käänny Pudasjärveltä Ranuan suuntaan. Ajettuasi 15,5 km käänny oikealle Sara kylään vievälle tielle. Ajettuasi tietä noin 55 km saavut Sarakylään, missä käänny vasemmalle Lehmisuontielle.  Noin kilometrin jälkeen tie kulkee Ihmelammen ohitse rantaviivaa seuraten. Jätä auto tien reunaan. Tieltä on lammelle hyvä näkyvyys. Sarajärveä pääset tarkkailemaan parhaiten kylän rannasta, järven kaakkoiskulmasta tai järven pohjoispäästä. Sinne pääset, kun jatkat Ihmelammelta Lehmisuontietä noin 700 m eteenpäin. Tästä voit kävellä vasemmalle Mainion taloon vievällä tiellä olevaan tarkkailupaikkaan.

Alueen kuvaus: Ihmelampi on vajaan kilometrin pituinen ja runsaat puoli kilometriä leveä, matala lampi. Sara järvestä sen erottaa kapea noin 30 metrin levyinen kannas. Pellot ympäröivät Ihmelampea etelä- ja länsipuolelta. Pohjoisessa sitä reunustaa suopohjainen sekametsä. Lammen rannat ovat paikoitellen tiheän pensaikon peitossa. Luoteis- ja lounaisrannalla on kapeita saraniittyjä. Vesikasvillisuuden takia avovesialue supistuu kesäisin huomattavasti. Luoteis- ja lounaisosissa on laajoja kortteikkoja.

Sarajärvi on yli kahden kilometrin pituinen ja runsaan 200 hehtaarin kokoinen, Ihmelampea syvempi ja karumpi järvi. Sen rantavesissä kasvaa kapea, järvikortevaltainen vesikasvivyöhyke. Sarajärven länsi- ja pohjoisranta ovat kangas- ja suopohjaista metsämaata ja kaakkois- sekä itäranta peltoa.

Ihmelampi ja Sarajärvi muodostavat vesialueen, jonka vesilinnut liikkuvat jatkuvasti järveltä toiselle. Parasta retkeilyaikaa on toukokuun lopusta kesäkuun loppuun.

Linnusto: Ihmelammella pesii noin 20 lintuvesilajia. Parhaiten edustettuina ovat vesilinnut, joita vuosina 1991-93 pesi yhteensä 10 lajia. Niistä arvokkaimpia ovat härkälintu, silkkiuikku, lapasorsa ja pilkkasiipi. Lisäksi Sarajärvellä pesinee muutama mustalintupari. Kesällä 1992 Ihmelammella lapasotkakoiras kosi kovasti tukkasotkanaarasta. Runsain pesivä lokkilaji on naurulokki, kahlaajista Iiro. Lammella pesii myös muutamia pikkulokki- ja kalatiirapareja. Kesällä siellä voi ruokailla lapintiiroja ja metsähanhia. Sarajärvellä voi kesehtiä 60-70 nuorta, pesimätöntä joutsenta. Rantametsässä on koputellut pohjantikka. Alueen muuttolinnustosta ei ole tietoja.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: sini sorsa, tukkasotka, haapana, tavi, telkkä, naurulokki, Iiro, rantasipi, ruokokerttunen, pajusirkku ja keltavästäräkki.

Harvalukuiset/satunnaiset pesimälajit: härkälintu, silkkiuikku, lapa- ja jouhisorsa, mustalintu, pilkkasiipi, valko- ja metsäviklo, pikkulokki, kalatiira ja pensaskerttu. (TK)

Iso-Syöte – Jaaskamonvaara

Ajo-ohje: Iso-Syötteen tunturi sijaitsee Pudasjärven kunnan koillisosassa. Ajaessasi Oulusta valtatietä nro 20 noin 115 km käänny vasemmalle Rytinkiin menevälle tielle numero 820. Tältä tieltä pääset kahta kautta Iso-Syötteelle. Kuusamon tien risteyksestä asti Iso-Syötteen opasteet ovat selkeät. Ensimmäinen itäpuolelta tunturille menevä tie kääntyy noin 15 kilometrin kohdalla oikealle. Käänny tältä tieltä runsaan kahden kilometrin päästä vasemmalle ja 5 kilometriä myöhemmin uudelleen vasemmalle tunturin laelle menevälle tielle. Länsipuolinen tie kääntyy Rytingin tieltä 19 km:n kohdalta oikealle. Käänny tältä Syötekylään menevältä tieltä vajaan seitsemän kilometrin ajon jälkeen oikealle. Kahden kilometrin ajon jälkeen saavut tunturin laelle kääntyvälle tielle. Retkeilylle sopivaa metsämaastoa löytyy tunturin länsipuolen ja huipulle menevän tien varsilta. Retkeillessäsi tunturin lakimetsissä auton voit jättää tunturihotellin parkkipaikalle. Länsipuolen tien varrella noin 5 km:n kohdalla menee UKK-reitti. Iso-Syötteen pohjoispuolen vaaroille pääset useilta suunnilta aluetta kiertäviltä metsäautoteiltä. Retkeillessäsi pohjois puolen vaara-alueilla tarvitset Iso-Syötteen-Kylmäluoman ulkoilukartan (1 :50000).

Alueen kuvaus: Iso-Syöte on maamme eteläisin tunturi, jonka korkein kohta on 431 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen länsirinteiden aarnialueilla on vielä luonnontilaisia vanhoja metsiä, mutta suuri osa muista rinteistä on rakennettu laskettelurinteiksi. Uusia rinteitä kaavaillaan tällä hetkellä myös länsiosan aarnimetsiin. Iso-Syötteen pohjoispuolella sijaitsee aikoinaan kansallispuistoksi ehdotettu, yhtenäinen vanhojen metsien vaarajakso, jonka pinta-ala on yli 100 km². Tämä alue, jonka ytimen muodostavat Iso-Syötteen valtion retkeilyalue ja Jaaskamonvaaran luonnonsuojelualue, on erinomainen eräretkeilykohde.

Retkeily alueella: Iso-Syötteen metsiköt tunturin alaosista lakimetsiin ovat sopivia retkeilykohteita. UKK-reittiä pitkin retkeily on helpointa, sillä rinteillä kulkeminen on paikoin vaikeaa. UKK-reittiä myöten pääsee helpoimmin myös vaara jakson pohjoisosiin. Iso-Syötteen lakimetsät kiertää muutamassa tunnissa, mutta muilla vaaroilla retkeillessä kuluu helposti useita päiviä. UKK-reitin ja Pärjänjoen varrella on useita yöpymiseen tarkoitettuja laavuja ja kämppiä. Parasta retkeilyaikaa on toukokuun loppu ja kesäkuu.

Pesimälinnusto: Iso-Syötteen ja sen pohjoispuolisten vaara-alueiden pesimälinnustoon kuuluu noin 100 pääasiassa havumetsien lajia. Alueen linjalaskentojen tuloksissa korostuvat etenkin vanhojen metsien lintulajit kuten metso, pyy, palokärki, pohjantikka, leppälintu, laulurastas, kulorastas, puukiipijä, kuukkeli, käpylinnut ja taviokuurna. Alue on lapintiaisen lounaisimpia pesimäalueita, ja kanta on varsin vahva. Iso-Syötteen tunturin lakimetsien taviokuurnakanta on vahva. Tunturin lakialueen kalliojyrkänteillä pesivät Suomen eteläisimmät sepelrastaat. Niitä pesii vuosittain 2-5 paria. Linnut on useimmiten helposti nähtävissä jyrkänteen alla olevan mökkikylän tieltä tai hotellin pihamaalta. Jottet häiritsisi lintuja älä liiku kalliojyrkänteillä. Jyrkänteillä kiikkuminen voi olla hengenvaarallistakin.

Runsaslukuisimmat pesimälajit (yli 500 paria): pajulintu (4500), järripeippo (3000), vihervarpunen (J 250), harmaasieppo (1200), hippiäinen (1000), keltavästäräkki (700), pohjansirkku (650), niittykirvinen (600), leppälintu (600), metsäkirvinen (600), urpiainen (550) ja laulurastas (500).

Harvalukuiset/mielenkiintoiset pesimälajit (parimäärineen): metso (300), pyy (100), riekko (100), lehtokurppa, metsäviklo (15), maakotka, sinisuo-, kana-, varpus- ja hiirihaukka, piekana, ampu- ja tuulihaukka, hiiri-, varpus-, lapin-, helmi- ja suopöllö, tervapääsky, palokärki (15), pohjantikka (40), tilhi (20), peukaloinen (20), sepelrastas (2-5), tiltaltti (20), idänuunilintu, töyhtö- ja lapintiainen (40), puukiipijä (150), kuukkeli (100), isolepinkäinen, taviokuurna (150), kirjosiipi- ja isokäpylintu (20). (PKu & AO)

Yhteystiedot: Metsähallitus, Syötekeskuksessa sijaitseva Iso-Syötteen opastuskeskus.

Jaurakkavaara

Ajo-ohje: Käänny Pudasjärven-Puolangan tieltä nro 78 Jaurakkajärven kylän kohdalta lounaaseen Viitaperän hiekkatielle. Aja tätä tietä 2,5 km ja käänny vasemmalle metsäautotielle, joka nousee vaaran rinnettä ylös, Runsaan kilometrin ajon jälkeen pysähdy vasemmalle kääntyvän metsäautotien risteykseen. Auton voit jättää tähän. Jatka kävellen jyrkästi rinnettä nousevaa metsäautotietä pitkin parisataa metriä. Vasemmalle kääntyvän mutkan kohdalla tien oikealla puolella on hakkaamattomana säilynyt Jaurakkavaaran metsä, jonka siimekseen on vaivattominta siirtyä tästä kohdasta. Jaurakkavaaran peruskartoista nro 3531 07 ja nro 3531 10.

Alueen kuvaus: Jaurakkavaara on reilun viiden neliökilometrin laajuinen metsäinen vaara, jonka korkein kohta kohoaa 350 metrin korkeuteen merenpinnasta. Suurin osa vaarasta on Pudasjärven kunnassa, mutta korkein laki on Puolangan puolella. Vaaran länsirinne on hyvin rehevää, kuusivaltaista aarnimetsää, jossa on runsaasti lahopuita ja järeitä haapoja. Vaaranlaen metsä on harvempaa ja kitukasvuisempaa. Itärinne on karumpi ja vähemmän aarniometsäinen kuin länsirinne. Vaaran länsirinteen yläosaan on hakattu metsän luoteisnurkkaa sivuavalta metsäautotieltä lähtevä tielinja. Tietä ei kuitenkaan tulla rakentamaan eikä sen varteen suunniteltuja hakkuita toteuteta, sillä Jaurakkavaara sisältyy Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmaan.

Pesimälinnusto: Jaurakkavaarassa pesii monipuolinen, vanhan ja rehevän metsän linnusto. Linjalaskentoihin perustuva arvio alueen viiden runsaimman lajin kannasta on seuraava: pajulintu 100 paria, peippo 70 paria, punarinta 50 paria, vihervarpunen 40 paria ja järripeippo 35 paria. Seuraavaksi yleisimmät lajit ovat harmaasieppo, hippiäinen, metsäkirvinen, metso ja pyy. Jaurakkavaaran rehevän aarniometsän säännöllisiin erikoisuuksiin kuuluvat peukaloinen, idänuunilintu ja pikkusieppo. Vuonna 1995 Jaurakkavaaran länsirinteen rehevässä aarnikuusikossa pesi sinipyrstö. Pesälöytö on Suomen läntisin. Virossa sinipyrstön on todettu pesineen vuonna 1980 hiukan lännempänä. Jaurakkavaaran pesä tuotti kolme lentopoikasta. Jaurakkavaaran vanhojen metsien arvokasta eläimistöä täydentää liito-orava. (AR)

Sotkajärvi

Ajo-ohje: Sotkajärvi sijaitsee Pudasjärven keskustaajamasta 15 km itään. Ajaessasi Oulusta valtatietä numero 20 Kurenaluksen kohdalla ylitä Iijoen silta ja käänny oikealle Parkkilaan menevälle tielle. Aja Iijoen pohjoispuolta menevää soratietä loppuun saakka ja käänny risteyksestä oikealle. Ajettuasi vajaa puoli kilometriä saavut Iijoen sillalle, jonka vasemmalla puolella avautuu Sotkajärvi. Kuusamon suunnalta ajaessasi käänny Korentojärven kohdalla valtatie nro 20:ltä Puolangalle ja Kajaaniin johtavalle kantatielle nro 78. Neljän kilometrin ajon jälkeen käänny Hirvaskosken kohdalta oikealle Parkkilaan vievälle soratielle. Noin kuuden ajokilometrin jälkeen saavut Iijoen sillalle Sotkajärven kohdalla. Jatkamalla Hirvaskosken risteyksestä 6 km Puolangalle päin saavut Iijoen sillalle Ervastin kylällä. Käänny heti Iijoen ylittävän sillan jälkeen oikealle. Tie kulkee Iijokivartta ja päättyy pellon reunaan. Täältä pääset kävelemällä Sotkajärven itäosiin sekä Kalettomansuolle.

Alueen kuvaus: Sotkajärvi on Iijoen laajentuma. Pääuomasta Sotkajärven keskiosaan laskeva haara muodostaa laajan suistoalueen. Suisto jakaa järven kolmeen osaan: suiston luoteispuolella on järven laajin osa, Puirovanlahti. Suistonjokihaarojen väliin jää Laaranlahti ja suiston itäpuolisessa perukassa on Kokkoperä. Järvi on hyvin matala. Kesällä Iijoen säännöstelyn takia virtaaman ollessa pieni keskisyvyys voi jäädä alle puolen metrin. Järven ranta- ja vesikasvillisuusvyöhykkeet ovat laajat. Järvikorte ja järvikaisla ovat vallitsevia vesikasveja. Rantamaisemaa hallitsevat laajat saravaltaiset tulvaniityt ja niihin rajoittuvat kuivemmat niityt sekä pensaikkovyöhyke. Suistoalue on pensoittunut. Vanhasta tulvaniittykulttuurista on jäljellä vain muutama luhistunut lato. Sotkajärven länsirannalla on peltoja.

Retkeily alueella: Tie kulkee pienellä harjanteella, joten sieltä näkee lahdelle hyvin. Iijoen sillalta eteenpäin lähes kilometrin matkan Puirovanlahti näkyy tielle. Vajaan kilometrin päässä sillalta on pieni venevalkama, johon voi jättää auton. Tästä 100-200 metriä etelään, Sotkaojan suulle, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on suunnitellut lintutornin rakentamista. Sotkaojan suulta avautuu näköala järven linnustollisesti parhaalle osalle, Laaranlahdelle. Tomin valmistuttua retket kannattaa suunnata sinne. Vastakkaisille rannoille ja itäosan Kokkoperään pääsee täältä vain veneellä, mutta järven itäpuolelta, Ervastin kautta, myös kävelemällä. Paras retkeilyaika ajoittuu touko- ja kesäkuuhun ennen vesikasvien nousua.

Pesimälinnusto: Sotkajärvi on luokiteltu lintuvesiensuojeluohjelmassa valtakunnallisesti arvokkaaksi lintujärveksi. Alueella pesii vuosittain 30-35 lintuvesille luonteenomaista lajia. Vesilintu ja pesii 9 lajia ja niiden parimäärä on 85-105. Sekä telkkiä että haapanoita pesii vuosittain yli 20 paria. Arvokkaimpia pesiviä vesilintulajeja ovat silkkiuikku, heinätavi ja lapasorsa. Kahlaajia alueella pesii noin 10 lajia. Niiden kokonaisparimäärä on 45-50. Mielenkiintoisimpia lajeja ovat jänkäkurppa, mustaviklo ja tylli. Lokkilintuja on viisi lajia, mutta niiden kokonaisparimäärä jää alle 10:n parin. Sotkajärven rantapensaita kansoittavat ruokokerttuset ja pajulinnut sekä avomaita keltavästäräkit. Suistoalueen pensaikoissa on kerran laulanut pikkusirkku ja kylätien varren vadelmapensaassa viitakerttunen. Sotkajärven lähistöllä pesivä kalasääski kalastelee säännöllisesti järvellä.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: telkkä, haapana, tavi, taivaanvuohi, suokukko, isokuovi, ruokokerttunen, pajusirkku ja keltavästäräkki.

Harvalukuiset pesimälajit (parimäärineen): silkkiuikku (0-1), heinätavi (1-2), lapasorsa (1-3), jänkäkurppa (0-1), mustaviklo (0-1), tylli (0-1), kapustarinta (1), pikkukuovi (1), lehtokurppa, harmaalokki (2), kalatiira (2) lapintiira (0-2), kurki (1), nokikana (0-1), suopöllö (0-2), sinisuohaukka (0-1), viitakerttunen (0-1) ja pikkusirkku (0-1).

Muuttolinnusto: Keväisin Sotkajärvellä levähtää paljon kahlaajia. Niitä on havaittu enimmillään yli 200. Niistä 100 oli Iiroja, 50 suokukkoja ja 30 mustavikloa. Järvellä on ruokaillut keväällä yhdellä kertaa 50 pikkulokkia. Vesilinnuista Sotkajärvellä on tavattu muuttoaikana mm. metsähanhia, mustalintuja, pilkkasiipiä, alleja ja uiveloita. Kesäkuussa järvellä on nähty lähes 50 nuorta, pesimätöntä joutsenta. Syksyllä Sotkajärvellä lepäilevät muuttojoutsenet. Lokakuun alussa niitä on nähty enimmillään peräti 450 lintua.

Satunnaislajit: kaakkuri, merihanhi (pesinyt kilometrin päässä järvestä), kanadanhanhi, meriharakka, tundrakurmitsa, isosirri, ruskosuohaukka ja maakotka. (AO)

Kirjallisuus
Ohtonen, A. & Pessa, J.: Pudasjärven Sotkajärvi -lintuvesi Iijoessa. – Aureola 19:117-129.

Helkalansuo

Ajo-ohje: Helkalansuon kartta on sivulla 143. Suo sijaitsee Pudasjärvellä 15 km kunnan keskustaajamasta itään, lähellä Sotkajärveä. Retkeillessäsi Sotkajärvellä kannattaa käydä myös Helkalansuolla. Aja Sotkajärven kohdalla Iijoen ylittävältä sillalta etelään runsas kilometri ja käänny vasemmalle pienelle metsäautotielle. Aja sitä noin 1,5 km. jolloin Helkalansuo avautuu tien oikealla puolella. Helkalansuon löydät peruskartasta nro 3531 06.

Alueen kuvaus: Helkalansuo on 200:n hehtaarin kokoinen rimmikkoinen aapasuo. Se kuuluu valtakunnalliseen soidensuojelun täydennysohjelman kohteisiin. Monin paikoin suo on märkyyden takia vaikeakulkuista. Suon reunalla kulkevalta metsätieltä avosuon linnut näkee hyvin. Helkalansuo ja Sotkajärvi muodostavat yhdessä hyvän retkikokonaisuuden.

Linnusto: Helkalansuon kahlaajalajisto on monipuolinen. Siellä pesii vakinaisesti 11 kahlaajalajia. Mielenkiintoisista kahlaajista jänkäsirriäisen löytää vain märimmiltä rimmikoilta, mutta jänkäkurpan yöllisen soitimen kuulee helposti tienreunalle. Runsaimmat lajit Iiro, pikkukuovi, töyhtöhyyppä ja suokukko sekä harvalukuiset musta- ja valkoviklo näkyvät ja kuuluvat helposti tienreunalle. Suon vesilintulajistoon kuuluvat joutsen ja sinisorsa. Satunnaisesti siellä on nähty sisämaassa harvinainen merihanhi. Säännöllisesti pesivien lokkilintujen, harmaa-, kala- ja naurulokin ja kalatiiran kokonaisparimäärä on alle 10 paria. Reunarämeillä pesii riekkoja. Petolinnuista suolla on nähty pesimäaikana saalisteleva piekana. (AO)