Lintuharrastus on kasvattanut valtavasti suosiotaan viime aikoina. Lintuharrastus onkin helppo aloittaa ja se tempaa alkavan harrastajan helposti mukaansa. Lintuja voi harrastaa missä vain, koska nähtävää on joka puolella ja kaikkina vuodenaikoina. Lintujen seuraamisen ohessa oppii paljon myös muusta luonnosta ja ympäristöstä.
Parhaiten lintuharrastuksen alkuun pääsee lähtemällä linturetkelle jollekkin lähiseudun lintupaikalle tai aloittamalla lintujen talviruokinnan. Pihapuuhun asetetun lintupöntön asukkeja tarkkailemalla pääsee myös alkun. Harrastuksen alkuvaiheessa välineiksi riittää hyvin kiikarit, lintukirja ja havisvihko. Tavallisten lintujen tunnistaminen ei ole vaikeaa, lintukirjaa lukemalla ja lintuja katselemalla niitä oppii määrittämään kohta lisää. Harrastuksen edetessä ja kokemuksen karttuessa harrastuksen kirjo laajenee ja mukaan voi tulla esimerkiksi muutonseuranta, lintulaskennat, bongaus, rengastus, lintukuvaus jne.
Pohjois-Pohjanmaa on lintuharrastajan kannalta todella monipuolinen ja mielenkiintoinen alue harrastaa ja retkeillä. Alueen länsireunalta löytyy runsaasti mereisiä lintupaikkoja sekä laajoja peltoaukeita, matalia merenlahtia ja saaristoa. Sisempänä on laajoja suo- ja metsäalueita, sisäjärviä ja Koillismaan vaaroja vanhoine metsineen. Vaihtelevien ja monipuolisten elinympäristöjen vuoksi alueen pesimä- ja muuttolinnusto on rikas ja monipuolinen.Yhdistyksen alueella olevat lintutornit on esitelty täällä.
Linturetkiblogissa pohjoispohjalaiset lintuharrastajat kertovat retkistään ja kokemuksistaan alueen linnuston keskellä. Blogista voi lukea ajankohtaista tietoa alueen linnustosta ja lintuharrastuskentän tapahtumista.
PPLY-lista on yhdistyksen sähköpostilista, missä harrastajat jakavat havaintojaan ja kertovat alueen linnuston tuoreita kuulumisia. Yhdistys tiedottaa listalla ajankohtaisista asioista, joten sen seuraaminen kannattaa. Listan arkistosta voi lukea listalle lähetettyjä viestejä.
PPLY:n jäsenistö kisailee leikkimielisissä linturalleissa siitä, mikä joukkue havaitsee eniten lintulajeja tiettyna aikana tietyssä paikassa. Yhdistyksen alueella järjestetään vuoden mittaan lukuisia linturalleja, joista suosituimpia ovat tammikuun kestävä tammiralli sekä 24 tunnin mittainen kevätralli toukokuun lopussa.
PPLY:n alueella retkeilevät harrastajat keräävät useita erilaisia pinnoja. Periaatteena on, että jokaisesta havaitusta lajista saa pinnan. Kerätyimpiä pinnoja ovat elikset ja PPLY-pinnat sekä eräät kuntapinnat. Aktiivisella ja pidempiaikaisella retkeilyllä ja bongaamisella voi havaita PPLY:n alueella jopa yli 300 lintulajia.
Lintukuvat ![]()
Kuvia PPLY:n alueen tunnuslinnuista sekä harvinaisista ja erikoisista lintulajeista sekä yhdistyksen tapahtumista.
Ohjeita ja vinkkejä kuinka päästä alkuun lintuharrastuksessa.
Linkkejä muiden lintuyhdistysten internetsivuille. Lisäksi täältä löytyy polkuja alueen harrastajien sekä muiden tahojen sivuille.
Harrastus